perjantai, 23. lokakuu 2009

Syyskuulumisia

Syksy on saapunut ja uintireissut on vähentyneet. Tulipa ainakin kesän aikana todettua, että ei poika uimista karta.

Olemme osallistuneet Auran  Nuuskujen järjestämään pentudamikurssiin. Sulo on tosin ollut siellä ainut "pentu", muut on tuplasti vanhempia ja osaamistasokin sen mukainen. Joten kurssi on ollut ehkä lievä pettymys anniltaan, mutta on paljon hyviä vinkkejä kuitenkin saatu!

Noutamista harjoitellaan, menestys vaihteleva. Dami kiinnostaa kyllä, vaan palauttaminen ei! Eli yleensä Sulo pyrkii viemään damia juuri poispäin minusta. Tai sitten tulee luokse mutta dami jää matkalle... Ehkä se tästä vielä, ihan kaikkea toivoa ei ole kuitenkaan vielä menetetty!

Nyt edessä on osallistuminen Turun Kultaisten järjestämälle harrastuksiin tutustumiseen. Eli tulossa on teemapäiviä, joissa tutustutaan NOMEen, MEJÄän, TOKOon ja näyttelykoulutuskin olisi tulossa. Yritys on kova sumplia työvuoroja sopivasti, katsotaan miten käy!

Ja lopuksi tietty parhaat kuulumiset!!! Lokakuun 3. oli Hyvinkään SNJ:n päänäyttely, jonne Sulon raahasin. Tuloksena 5-7kk urospentujen luokassa 3.sija, kunniapalkinto!!! WOW!!! Enpä olisi uskonut! Tälläkin kanavalla vielä kerran suuri kiitos Tiinalle sekä Jennalle + Jennan äidille. Kyllä olisi ollut tuskaisa päivä ilman teidän apua!!!

Olen Sulon kanssa yrittänyt vähän näyttelyjuttuja treenailla, marraskuun 8. on Turussa pentunäyttely, johon olemme ilmoittautuneet. Ikävä puoli on se, että joudun handlaamaan pojan siellä itse. Joten eipä ole suuria menestystoiveita!! ;-)

 

keskiviikko, 22. heinäkuu 2009

Kesän riemua

No niin, kerrotaanpa nyt ensin vähän tarkemmin Sulosta. Sulo on siis Vofcit's Kennelin kasvatti. Sulon isä on Remington Razzle Dazzle ("Kauko") ja emä Vofcit's Jasmine Flower ("Mette"). Sulo on minun ja mieheni Timon ensimmäinen koira. Asustelemme länsirannikolla Uudessakaupungissa.

Toistaiseksi Sulon kanssa ei ole tähtäimessä vielä tiettyä harrastusta, vaan mietimme mikä olisi se "meidän" juttu. Yksi asia on varma, vesi ja veneily on hyvin suuri osa vapaa-aikaamme. Seuraavassa on kuvia menneeltä viikonlopulta.

Tässä ollaan matkalla Isokarin saareen Kustavissa:

1248291262_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1248291390_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Välillä piti hoitaa navigointikin, ettei isäntäväki vain karauta kivelle!

1248292210_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Sulon suurta huvia on uiminen. Vesinoutokin sujuu jo mallikkaasti:

1248291763_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1248291842_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Tämä kaikki päättyi Sulon mielestä ehkä maailman parhaaseen ideaan. Emäntä ei kylläkään ollut ehkä ihan samaa mieltä......

1248291953_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Niinhän siinä kävi, että poika "joutui" uudelleen uimaan...

Tässä kaikki lyhykäisyydessään, kahden päivän mökkiviikonloppu oli täynnä aktiviteettia, metsässä tarpomista, maan kuopimista, juoksemista ja uimista!! Täysin rinnoin nautittiin koko porukka!!! Etenkin kun säätkin suosi loistavasti.

torstai, 16. heinäkuu 2009

Tässä tulee hirrrrrrrrrmuinen Sulo!

1247774556_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

No niin, blogimme on luotu, siitä kiitos Jennalle! Blogissa seikkailee siis kultsu-uros Sulo, alias Vofcit's MacTavish. Poikamme putkahti maailmaan 2.4.2009 ja kotiutui helatorstaina 21.5.